Pian on ensimmäinen viikko kulunut kun päätin alkamaan raportoimaan elämäni muutosta teille. Olen huomannut ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin pienen kosketuksen itseeni. Olin kävelemässä normaalia reittiä jota useita vuosia sitten kävelin ainakin kerran viikossa. Tuo reitti on ollut aina erityisen nätti ja jopa hieman taian omainen. Sillä se sijaitsee keskellä kaiken ydintä mutta harvemmin siellä näkee aidon elävän ihmisen. Usein siis siellä kävellessäni olen miettinyt maailmaa, itseäni, tapahtumia ja kaikkea syvällistä. Niin kuin tälläkin kertaa. Ja onnistuin samalla raottamaan verhon reunaa hitusen menneeseen. Pystyin näkemään itseni kävelemässä tuota samaista reittiä täynnä uskoa elämään. Usein jopa aavistuksen veikeä hymy huulilla. Tunsin kuinka maailman pyörähtäessä ympäri laskin suojukseni alas ja tunsin aitoa onnea. En miettinyt miltä näytän. En surkutellut menneisyyttä. Astelin vain itse varmasti polkua eteenpäin uskoen ja unelmoiden. Katsokaas hyvät lukijat. Uskon ett