Sinä olet

Joskus sitä toivoisi että voisi vain sulkea silmänsä. Kuvitella maailman kauneimman maiseman. Ja astua kuvitelmiensa läpi ja tuntea aurinko joka paistaisi aina yhtä kirkkaana. Vallaantua tuhansien kukkien tuoksusta. Kävellä tuon kaiken läpi ja ... toivoisin että voisin nähdä sinut kaiken tuon keskellä. Olisin onnellisempi kuin mitä olen ollut moniin kuukausiin. Että voisin juosta luoksesi ja halata sinua tiukasti. Mutta kuvitelmat. Ovat aina kuvitelmia.

Todellisuus. Sen inha vire joka lausuessa saa vaistomaisesti sulkemaan silmänsä ja toivomaan että kaikki voisi muuttua. Mutta todellisuus on se hetki kun avaat silmäsi ja huomaat että vieressäsi ei ole sitä ihmistä jota maailmassa eniten rakastit. Ensimmäinen kyynel valvottuina öinä jolloin katsot sänkysi toista puolta jossa ei ole kuin kylmä kohouma kertoen että joskus siinä oli joku. Ei ole ketään joka nappaisi sinut syliin ja jonka kanssa istuisit laiturilla katsomassa auringon laskua veteen. Ei ketään joka saisi sinut tuntemaan olevasi kokonainen. Välitetty, rakastettu.  Vain tyhjiä hetkiä tuijotellen kattoon ja kelaten muistoja taaksepäin aivan kuin kameran kuva rullaa.

Minulla on ikävä. Joskus se sattuu enemmän kuin yksikään viilto. Luotan siihen että sinä olet onnellinen.  Virheet joita tein kanssasi olivat ainutlaatuisia. Sinulle näytin kuka minä olen oikeasti. Luotin sinuun ja uskoin että sanat "aina" olisivat ikuisia. Mutta kun linnut nousivat siipiensä päälle lähteäkseen pois kaukaisiin maihin sinäkin pakkasit laukkusi. Ja unohdit minut. 

Taapertaen lumipyryn keskellä sormiessani jäätyessä toivoin voivani nopeuttaa aikaa. Siihen hetkeen kun ajattelemisesi ei saisi minua tuntemaan itseäni niin pieneksi. Koko maailma odottaa kuinka tyttö sipaisee hiuksensa korvansa taakse ja vääntää kasvoilleen hymyn joka saisi kaikki uskomaan että kaikki on hyvin. 

Rakkaus on taianomaista. Ensimmäinen kerta on kuin mikä tahansa ensimmäinen kerta. Hetki jota ei ikinä saa takaisin. Sinä olit täydellinen rakastettava. Veit minut maailmani rajoille. Näytit miten hyvin kaikki voisi olla. Kuinka läheisyys tuntuisi yhtä hyvältä kuin lempi elokuvasi. Olen yrittänyt etsiä jotain toista ihmistä. Joka täyttäisi aukon jonka jätit jälkeesi. Se tuntuu vain mahdottomalta, Koska en osaa kuvitella ketään muuta tekemässä samoja asioita. Ehkä en vain halua hukata muistoja meistä. En halua että joku muu korvaa ne. 

Kadulla välillä pysähdyn paikalleni. Katson ihmisiä ja arvailen heidän tapaansa elää. Ovatko he antaneet heidän sydämensä särkyä. Ovatko he koukussa työhönsä. Nauttivatko he ystävien kanssa olemisesta. Ovatko he katkeria. Ja miksi? En oikeastaan tiedä. Tiedän vain että suurimman osan heistä näen viimeistä kertaa. Ja tuo ajatus saa minut katsomaan tarkemmin. Yrittäen painaa jokaisen kohdan muistiin. Pelottava ajatus että joskus meitä ketään ei ole enää täällä. Ja mitä meistä jää jälkeen? Muisto kiireisistä ihmisistä. Unohdettavia tarinoita. Kertooko kukaan eteenpäin miten joku rakastui ensi silmäyksellä. Vai kuoleeko kaikki meidän tarinamme myös meidän mukanamme.

Katsottujen jaksojen määrä: 7
Ulkona vietetty aika: edes takaisten askelten mitta
Sosiaalinen elämä: olematon
Mieliala: surullinen