Unelmia unelmia

Pian on ensimmäinen viikko kulunut kun päätin alkamaan raportoimaan elämäni muutosta teille. Olen huomannut ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin pienen  kosketuksen itseeni. Olin kävelemässä normaalia reittiä jota useita vuosia sitten kävelin ainakin kerran viikossa. Tuo reitti on ollut aina erityisen nätti ja jopa hieman taian omainen. Sillä se sijaitsee keskellä kaiken ydintä mutta harvemmin siellä näkee aidon elävän ihmisen.

Usein siis siellä kävellessäni olen miettinyt maailmaa, itseäni, tapahtumia ja kaikkea syvällistä. Niin kuin tälläkin kertaa. Ja onnistuin samalla raottamaan verhon reunaa hitusen menneeseen. Pystyin näkemään itseni kävelemässä tuota samaista reittiä täynnä uskoa elämään. Usein jopa aavistuksen veikeä hymy huulilla. Tunsin kuinka maailman pyörähtäessä ympäri laskin suojukseni alas ja tunsin aitoa onnea. En miettinyt miltä näytän. En surkutellut menneisyyttä. Astelin vain itse varmasti polkua eteenpäin uskoen ja unelmoiden.

Katsokaas hyvät lukijat. Uskon että jossain kohtaa elämässä lakkasin unelmoimasta. Pienen pieni palanen kerrallaan huomasin että antaessani itseäni pois annoin myös pikkuriikkisen palasen unelmaani. Ja vuosien jatkaessa kiivasta louhintaansa heräsin eräänä aamuna epäilyttävän realistisena. Ei ollut enää mitään jännää tarinaa jota päivän mittaan kerroin itselleni. Ei tavoitteita joita kohti olisin lähtenyt matkaamaan. Ei mitään hyvää mikä olisi saanut minut edes hetkeksi pois tästä kylmästä maailmasta. Maailma jossa me ihmiset elämme on täynnä unelmia. Ehkä ette enää satu huomaamaan niitä puhelimien kulta aikana. Mutta kaikenlaiset mainokset kertovat sinulle mitä sinä haluat. Mitä sinä toivot. Ja se on suola joka saa jokaisen kolean päivän näyttämään aurinkoiselta. Ja usein kun puhutaan aikuisuudesta käsitetään se asioiden tajuamisena oikeassa mitta kaavassa. Sinua ei enää huvitakkaan notkua puistossa vaan alat kiinnostua salista ja hyvistä ruokavalioista. Et enää kuvittele että sadun valkea prinssi pelastaa sinut vain pelastat itse itsesi. Tämä on monen aikuisen turmio. Uskon vahvasti että monelle ihmiselle hitunen lapsekkuutta saattaisi piristää kummasti.

Mutta mihinkäs jäinkään. Siis olin astunut tähän ikävään aikuisuuteen ja pian huomasin olevani ylisuuri kone joka teki vain asioita nauttimatta niistä yhtään. Kyseenalaistamatta mitään. Mutta nyt kun sain pienen häivähdyksen itsestäni osaan suunnistaa tässä pimeässä maailmassa. Mutta onneksi sentään kevät on lähellä sillä ikuinen pimeys on tosi raskasta. Vaikka talvi onkin kaunista aikaa niin  kesällä olen vain onnellisempi.  

Katsottujen jaksojen määrä: 12
Ulkona vietetty aika: muutama tunti 
Sosiaalinen elämä: hitusen enemmän kuin edellis viikolla
Mieliala: mietteliäs